*

Jon Hellevig - Eurovaalit 2014 Itsenäisyys on fiksu vaihtoehto

Tutkintapyyntö Elisabeth Rehnin vihapuheista

 

Tutkintapyyntö Elisabeth Rehnin vihapuheista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan

Jätän maanantaina 28.4.2014 valtakunnansyyttäjä viranomaiselle tutkintapyynnön entisen presidenttiehdokkaan ja puolustusministerin Elisabeth Rehnin vihapuheista, jotka hän kohdisti Suomessa asuviin venäläisiin Ylelle antamassaan televisioidussa haastattelussa 18.4.2014.

Asiasta uutisoi jo Verkkomedia.

Yle julkaisi haastattelun pohjalta myös tekstiuutisen. Sen mukaan Rehn kertoi tietävänsä, että Venäjän Presidentti Vladimir Putin on luvannut ”suojella venäläisiä missä tahansa he asuvat”. Rehnin mukaan tämä ”suojelu” tarkoittaisi aseellista väliinpuuttumista, mikä käy ilmi siitä, että hän vertasi esittämäänsä väitettä Putinin puheista Serbian presidentti Slobodan Miloševićin puheisiin, jotka hänen mielestään johtivat entisen Jugoslavian alueitten sisällissotaan.

Rehn: Suomessa asuvat venäläiset uhka

Elisabeth Rehn kertoo, että tämä olisi Suomelle uhka koska Suomessa asuu venäläisiä, jotka saattaisivat aiheuttaa sellaisen tilanteen, että Putinin sanomaksi väitetty suojelu aseellisen välintulon muodossa aktualisoituisi.

Hän selvästi antaa ymmärtää, että nämä Suomen venäläiset ovat uhka siinä mielessä, että voivat aiheuttaa konflikteja, ”kränää”, jota ei tähän asti, hänen mukaansa ole vielä esiintynyt Suomessa ”Suomen kansalaisten” ja Suomessa ”asuvien venäläisten välillä”.

Suora lainaus: ”Pelkään sitä, että tulee jonkinmoista vastakkainasettelua Suomen kansalaisten ja täällä asuvien venäläisten välillä. Hyvässä yhteistyössä olemme olleet ja ilman minkäänlaista kränää. Jos tässä jollakin lailla vaikeutuu suhteet, niin se on täällä sisältä päin sen kaltainen uhka, jota en todellakaan halua nähdä.”

Luonnollisestikkaan, hän ei tarkoita, että ”Suomen kansalaiset” olisi tässä vastakkainasettelussa aloitteen tekijinä, vaan tuo esiin, että se uhka, joka tällaisen tilanteen aiheuttaisi kumpoa venäläisväestöstä.

Elisabeth Rehn siis panettelee ja solvaa Suomen venäläisväestöä leimaalla heidät sellaiseksi uhaksi, joka voisi laukaista Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen Suomeen. Näin ollen Rehn on syyllistynyt rikoslain 8 pykälän määrittelemään rikokseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan:

”Joka yleisön keskuuteen levittää lausuntoja tai muita tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista, etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Tällainen kiihottaminen venäläisväestöä vastaan on omiaan entisestään vaikeuttamaan Suomessa asuvien venäläisten asemaa, koska Rehn on tällä tavalla leimannut Suomessa asuvat venäläiset kansanvihollisiksi, jotka muodostavat uhan Suomen valtaväestölle.

Kauhea mielikuva ja kylmät väreet Rehnin puheesta

Rehnin puheet nostivat esiin mielikuvat siitä, miten Natsi-Saksassa ennen toista maailmaansota Hitler leimasi juutalaiset Saksan vihollisiksi. Kieltämättä tästä tuli kylmät väreet.

Asian tekee raskauttavammaksi se, että Rehn on toiminut YK:n erityislähettiläänä Bosnia-Hertsegovinassa, näin ollen hänen vihapuheillensa tulee tuon mandatin arvovalta.

Olen huolestuneena seurannut miten jo vuosikausia Suomen tiedotusvälineissä on syntynyt sellainen ilmapiiri, että on erityisen hyväksyttävää kohdistaa vihapuheita venäläisiä kohtaan. Tämä tendenssi on viime aikoina entisestään voimistunut voimaakkaan Nato-kampanjan myötä. Myös Rehn nimenomaan liitti nämä vihapuheensa venäläisvähemmistöä kohtaan lausuntoonsa missä hän ilmoittaa kannattavansa Natoon liittymistä. On erityisen huolestuttavaa, että Suomen valtamedia, kuten nyt tässä tilanteessa valtiollinen televisiokanava Yle, ei ymmärrä vastuutansa tällaisten vihapuheitten levittämisessä. Siksi koen, että kansalaisten ja aktivistien on puuttutava asiaan. Lakimiehenä ja oikeusfilosofina minulla on siksi velvollisuus toimia tässä asiassa nyt tekemäni tutkintapyynnön avulla.

Tässä on huomioitava, että voihan Elisabeth Rehn siellä eläkepäivinään kiikustuolissa miettiä mitä tahtoo, mutta nyt on kysymys siitä, että hän on Ylen välityksellä levittänyt nämä lausunnot yleisön keskuuteen, mikä muodostaa rikoksen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Jon Hellevig

Oikeustieteen kandidaatti

Eurovaaliehdokas, Itsenäisyyspuolue

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (98 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"...Natsi-Saksassa ennen toista maailmaansota Hitler leimasi juutalaiset Saksan vihollisiksi..."

Natsikortti käytetty - hävisit!

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Ei tämä ole minkää kortin käyttöä vaan tosiasian toteamista.Nämä tällaiset puheet pitää lopettaa alkuunsa.

Janne Suuronen

Nyt meidän suomalaisten kannattaa muistaa ja pitää kirkkaana mielessä, ettei Jon Hellevigin tapaiset Putinistit edusta edes enemmistöä Suomessa asuvista venäläisistä saati sitten Venäjällä asuvia venäläisiä. Hellevig edustaa Suomessa pienehköä ääriryhmää.

Alkäämme antako tällaisilla tempauksilla Jon Hellevigin kaltaisten ihmisten rakentaa vastakkainasettelua ja provosoida itseämme venäläisvastaiksi. Tunnemme ja tiedämme vaikkapa Elisabeth Rehnin paremmin.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Janne, lueppa uudelleen sanasta sanaan mitä Rehn sanoi. Kyllä casei on aika selvä.

Jukka Mäkinen

"Tunnemme ja tiedämme vaikkapa Elisabeth Rehnin paremmin."

Näin on, Elisabeth Rehn on pesunkestävä apartheid-politiikan kannattaja. Se on nähty ja kuultu jo monta kertaa.

Jukka Laine

Suomalaiset ovat hyvin Venäjä vastaisia. Sen näkee arjessa heimoveljistä.
Rehnin venäläisvastainen puhe oli vastuuton ja tuomittava. Minusta riittää jos hän ymmärtäisi pyytää anteeksi.

Veikko Penttinen

Rehn on oikealla asialla. Näitä Putinin aivoituksiin leimautuneita, kun on jopa Suomessakin, vaikka suhteellisesti vähemmän tietenkin,kuin entisen Neukkulan muissa naapurivaltioissa.

Eiköhän suuri osa venäläisistä ole Suomessa juuri siksi, ettei täällä toimita kuin Venäjällä. Mutta kun kaikki eivät ole koskaan täysipäisiä, eikä varsinkaan tunne-elämältään tasapainoisia.

Pieni provosoiva ryhmä voi saada melkoisen metelin kuin oikein yrittää. On aivan selvää, että maassa on jo pieni ryhmä, jotka aidosti tulisivat ajan tullen turvautumaan putinistiseen käytäntöön. Kysykää vaikka siltä lihavalta desantilta.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Jotenkin olen ymmärtänyt, että se "kränä" ja "konfliktit" asuvat Putinin päässä. Siitä ovat todisteena Ossetia, Georgia, Abhasia, Krim, Ukraina...
Rehn on sentään toiminut YK:n rauhantehtävissä - todistetusti. :D

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva
Hemmo Koskiniemi

Jon,
hyvä kun nostit asian esille.

Suomen media on täynnä vihanlietsontaa venäläisikä kohtaan ja siinä on mukana Suomen poliittinen eliitti, joka on todella vakaava.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Onko Suomen poliittinen eliitti vakaava?

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Oletko jo löytänyt edes yhden kiihottuneen? Muutenhan tutkintaa joudutaan vaatimaan kiihotuksen yrityksestä tai suunnittelemisesta.

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Jos otetaan Rehnin kommenteista sana venäläiset ja korvataan se sanalla homot/lesbot tai pakolaiset/siirtolaiset niin millainen äläkkä siitä nousisi???

Tasa-arvoisuudesta pitäisi lähteä liikkeelle.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Jarmo, tässä osuit naulan kantaan. Minua häiritsee se, että suomenruotsalatiset ovat erityisen herkkiä itseensä kohdistuvasta, oikeuetustakin, kritiikistä, mutta itse harrastavat levittävät tällaista julkeata etnistä vihaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Minun on vaikea nähdä, että Rehn olisi lietsonut vihaa venäläisvähemmistöä kohtaan. Hänhän vain totesi Putinin linjauksen sellaisen vähemmistön oikeuksien puolustamiseksi ja siitä toistaiseksi seuranneet tapahtumat, viitaten moisten oikeuksien käyttämiseen keppihevosena suurvaltapolitiikan harjoittamiseksi.

Rehnhän totesi, että Suomessa ovat vallinneet hyvät välit valtaväestön ja venäläisten kesken.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig Vastaus kommenttiin #14

Kyllä Rehn selvästi leimasi venäläisväestön kansalliseksi uhaksi. Ja se on kovan luokan vihapuhetta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #42

Ja siinäpä on meillä uusi Bäckman-kopiota yrittävä. Kukaan ei usko. Yliopistossa Venäjälläkin Bäckmanin puheita pidettiin ihan höpö höpönä. Niinpä pidän tätkin blogia.

Käyttäjän EijaNiskanen kuva
Eija Niskanen Vastaus kommenttiin #14

Eivätkä suomenenäläiset itsekään varmaan pidä siitä, että Putin tai tämän blogin kirjoittajan kaltaiset käyttävät heidän "mukaoikeuksiaan" keppihevosena ajaakseen milloin mitäkin omaa agendaansa.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Oliko tämä jokin vitsi? Luin Rehn-sitaatin kolmeen kertaan, eikä siinä ollut mitään, minkä voisi pahimmallakaan tahdolla tulkita venäläisten solvaamiseksi tai panetteluksi. Putinin röyhkeiden otteiden aiheuttamasta vaarastahan tässä on kysymys.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Minusta on erityisen järkyttäävää, että Rehn näin suomenruotsalaisena ja RKP:n keulahahmona hyökkää toista vähemmistöryhmää kohti. Olen jo pitemmän aikaa huomannut miten johtava suomenruotsalainen media, Hufvudstadsbladet ja Svenska YLE etunenässä, ovat muodostuneet Suomen russofobian pesäkkeiksi. He ovat niin sen tuurtuttamia, etteivät taida edes huomata mihin vihapuheisiin he syyllistyvät

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Käytät iloisesti sekaisin termejä fobia ja viha. Eiväthän ne kuitenkaan ole ollenkaan sama asia. Pelko ja viha ovat kaksi täysin eri asiaa. Pelkääminen ei kai sentään vielä ole laitonta.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig Vastaus kommenttiin #82

Jani, en usko, että olen niitä käyttänyt sekaisin. Sanoin, että Rehn on syyllistynyt vihapuheeseen. Ja sanon, että suomenruotsalainen media on russofobista. Russofobia on vakiintunut termi, jossa myönnettäkööt esiintyy hieman etymologisesti väärin tuo fobia pääte. Mutta sana ei ole minun keksimäni. Joskin silti, se ei välttämättä ole täysin väärin, koska russofobia tässä tarkoittaa kammoa venäläisiä ja Venäjää vastaan ja sen kammon puolustusrefleksi on vihapuhe ja muu agressiivinen vihatoiminta.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Kyllä tässä selvästi huomaa, että tämä on osa NATO-propagandaa. YLE näyttävästi antoi NATO-haukkanna tunnettulle Elisabeth ”Hornet” Rehnille mahdollisuuden esiintulollle. Ja hänen strategiansa oli luoda näitä pelon mielikuvia ja kyynisesti käyttää tällaista vihapuhetta venäläisvähemmistöä kohtaan NATO-aseenaan.Tarkoituksena on myös tässä tuoda esiin tämä RKP:n Nato-kanta koska puolustusministeri Carl Haglund joutuu julkisuudessa kiistämään varsinaisen NATO-kantansa vaikka kaiken tavoin on Suomen alistamassa NATO:lle

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Haglund eilen hesarissa kyllä käveli kaiken demokratian ja kansanmielipiteen yli kun sanoi näin.

"Asiat muuttuvat sinä päivänä, kun johto sanoo, että meidän pitää liittyä Natoon. Se on hyvin ilmeistä"

Näin toimittiin myös Suomen Eu-jäsenyyden kohdalla. Se pakotettiin kansalle. Euroon siirtymisessä on niin paljon epäselvyyttä että heikompaa hirvittää. Toivottavasti sekin perataan vielä joku päivä auki jotta syylliset ja syyttömät saavat oikean tuomion.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Kokoomus ja sen apupuolueet RKP ja Perussuomalaiset pelaavata nyt kovaa peliä tällä NATO asialla. Hinnalla millä hyvänsä pitää liittää Suomi NATO:on. Ja necessary fool, SDP:n Erkki Tuomioja antaa kovaa sivustatukea tolle köörille.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #19

Erkki Tuomioja on erittäin hienosti hoitanut tehtävänsä. Näin eri puolueita edustavat ihmiset ajattelevat.
Ihmettelen tätä yhden kanna syötttöyritystä.

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen Vastaus kommenttiin #48

Erkki Tuomioja oli 2000-luvun alkupuolella asiallinen ulkoministeri. Se että Erkki nyt pitää Natoa hyvänä turvana meteoriitin osuessa Suomeen...noh hienosti on hoitanut ei kai siihen voi mitään lisätä.

Keijo Räävi

Missä tuota paljon mainostettua venäläisvastaisuutta esiintyy? Tuskin Suomessa on kirjattu ainoatakaan viharikosta, jonka kohteena olisi ollut venäläinen.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Keijo, niitä on vähän kirjattu, mutta sehän onkin tässä ongelma: Suomessa venäläisvähemmistöä kohtaan tapahtuvat viharikokset hyväksytään viranomaisten toimesta. Hyvä esimerkki on tuo ns. vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, josta suorastaan kumpuaa venäläisviha. Hän puolustaa vain suosikkivähemmistöjään, sellaisia jotka ovat Astrid Thorsin ja RKP:n mielestä hellyttäviä vähemmistöjä.

Laura Bergh

Minusta Eva Rehn on ihan ookoo. Hänhän huolehti aikoinaan poikien intimiteetistä kun hän ainoana akkana rohkeni haukkua upseerit jotka pakenivat kuin kanalauma, silloin, kun edes intin vessoissa ei ollut ovia.

Kyllä Putinin pitäisi minusta ymmärtää häntä. Sano sinä vain Jon terveisiä hra Putinille, että Suomen entinen puoolustusministeri tarkoitti vain, että kaikessa täytyy pitää yllä vissiä suhteellisuutta!

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Laura, tietenkin tässä tahtoisi ajatellaa hyvää ihmisistä, mutta ongelma on, että tässä leikitään tulella. Se että Rehn näin rakentaa sellaista uhkakuvaa, että Suomessa asuvat venäläiset on meille turvallisuusuhka on kyllä liian vakava asia.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Mielenkiintoista tässä on se, että ainakin noin puolet Suomessa asuvista venäläisistä ovat perinteisesti hyväksynyt Suomen hallituksen ja median virallisen kannan Putinia vastaan. Mutta nyt kun tämä propaganda on muuttunut niin valtavaksi vyöryksi suurin osa ovat jo alkaneet ihmetellä, että mistä oikein on kysymys.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Mitään vihamielisyyttä ei Rehnin lausunnossa ollut, Rehnhän on erikoistunut konfliktien selvittelyyn ja inhimillisten tragedioiden jälkihoitoon. Ruotsinkielisillä ei ole mitenkään enemmän tai vähemmän venäjävihamielisyyttä kuin muillakaan, ja moni ruotsinkielinen suku on venäläistaustainen. En ymmärrä miksi tällaisia jännitteitä pitää väkisin tehtailla.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Muistelen että bloggaaja oli yksi kiihkoilija Ajankohtaisen Kakkosen Venäjä-illassa. Joten kovinkaan neutraalit eivät ole aloittajan motiivit.

Varmasti on niin, että suurin osa Suomessa asuvista venäläisistä ovat aivan asiallista väkeä ja hyväksyvät suomen lait ja elävät maassa maan tavalla. Tuskin kumminkaan kaikki.

Aina kun puhutaan ennakkoluuloista ja suhtautumisesta maahanmuuttajiin, tulisi minusta miettiä sitäkin, mistä ennakkoluulot ja kielteinenkin suhtautuminen mahdollisesti johtuvat.

Kysymys ei hetikään aina ole siitä, että suomalaiset ovat syyllisiä ja ennakkoluuloisia. Eipä tarvitse paljon mennyttä historiaa, eikä nykypäivääkään seurata, niin syyt venäläisiin kohdistuviin epäluuloihin ovat selvät. Tämä Ukrainankin tilanne on pelkoa edesauttamassa.

Antti Joensuu

Vaikka en nyt älyttömästi venäläisistä pidäkkään, ottaa minua päähän tämä suorastaan valheellinen ja yksipuolinen uutisointi esim. Ukrainasta.

Nyt muutaman päivät on Suomen media kertonut kilvan, kuinka Itä-Ukrainassa on siepattu Etyj-tarkkailioita, jotka Etyj:n virallisen sivuston mukaan, eivät ole Etyj-tarkkailioita.
www.osce.org/ukrainemonitoring

Itseäni tämä ryssäviha ja Nato-kiima alkaa viedä viimeisenkin luottamuksen suomalaiseen mediaan.

Käyttäjän harmaasusi kuva
Harmaasusi ™

# Antti.

Ai mitenkä niin eivät ole Etyj-tarkkailioita,
jos Pakko-YLE kerran niin väittää vai tuleeko
kaikista totuuksista kataisia sitten vanhana?


█║▌│█│║▌║││█║▌║▌║
H a r m a a s u s i ™ 2 0 1 4

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Siis mitenkä niin eivät ole tarkkailijoita?

Antti Joensuu

Eivät ole Etyj-tarkkailioita, tosin kuin suomalainen media väittää...siinä oli se linkki Etyj:n virallisille sivuille, ihan sitä varten, että asian voi kuka tahansa tarkistaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suosittelun lisäksi pakko vielä sanoa että olen täysin samaa mieltä Antti Joensuun kanssa ja lisään vielä että sotaanko meidät yritetään viedä. Natomyönteinen propaganda ja Venäjäviha suorastaan tihkuu mediasta.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Jarmo, valitettavasti tämä on juuri tätä sota-propandaa. Mutta en ymmärrä mitä ne luulee sillä voittavansa.

Antti Joensuu Vastaus kommenttiin #55

Eihän tämmöisellä pelilla ole muita kuin häviäjiä, varsinkin Euroopan puolella.
Ainoa tapa voittoon ja mikä itseäni hirvittää, olisi hyökkäys Venäjälle. Euroopasta ei riirä rahkeita sellaiseen ja vaikka USA kaivaakin verta nenästään, niin en usko, että siitäkään siihen olisi.
Koko homma vaikuttaa olevan ihan järjettömältä.

Käyttäjän MartinGlantz1 kuva
Martin Glantz

Hyvä Antti Joensuu

tarjoamasi linkin ja ilmeisesti tarkoittamiesi lyhyiden kommenttien tulkintasi on tarkoitushakuista. Tarkkailijaryhmä, joka tällä hetkellä on Slovjanskissa, on tämän tiedotteen tarkoittama ryhmä.

Sivusto on sama, jota itse tarjoat.

http://www.osce.org/cio/118047

Ryhmä on joka tapauksessa Ukrainassa ETYJ:n mandaatilla ja Ukrainan kutsumana eikä sen pidättämiseen ole mitään muita perusteita kuin kiristys.

Käyttäjän MartinGlantz1 kuva
Martin Glantz

Hyvä Antti Joensuu

tarjoamasi linkin ja ilmeisesti tarkoittamiesi lyhyiden kommenttien tulkintasi on tarkoitushakuista. Tarkkailijaryhmä, joka tällä hetkellä on Slovjanskissa, on tämän tiedotteen tarkoittama ryhmä.

Sivusto on sama, jota itse tarjoat.

http://www.osce.org/cio/118047

Ryhmä on joka tapauksessa Ukrainassa ETYJ:n mandaatilla ja Ukrainan kutsumana eikä sen pidättämiseen ole mitään muita perusteita kuin kiristys.

Antti Joensuu

Joopa-joo.

Olipas hankala löytää kommenttia, ei ollut kuin neljässä eri paikassa :-)

Ja sitten itse asiaan; ovat sotilastarkkailioita, eivätkä Etyj:n tarkkailioita. Näin sanoo Etyj:n sivusto ja uskoin, että heillä on joku syy näin sanoa. Suomalainen media kertoo hendän olevan Etyj:n tarkkailioita ja tämä ei pidä paikkaansa.

En tiedä pätkääkään Etyj:n organisaatiosta, enkä siitä kuka on heidät kutsunut Ukrainaan tai siitä miksi heillä on mukanaan sotilastarkkailioita, jotka eivät kuulu Etyj:n tarkkailioihin. Mutta jokin syy heillä on siihen, että he sanovat mitä sanovat. Minua kiinnostaisi miksi.
Tälle ei ole lotkautettu korvaakaan suomalaisessa mediassa.

Onko asia niin, että on sovittu Venäjän, USAn(mitä ne muuten tuolla tekee!) ja EUn kanssa, että Etyj:n tarkkailioita tulee Itä-Ukrainaan. Sitten onkin päätetty, että laitetaan mukaan sotilastarkkailioita ja Ukrainan puolustusministeriön henkilöstöä. Mitä muita nämä itse asiassa ovat kuin henkilöitä, jotka tarkistava asioita sotilaalliselta kannalta?? Siis vakoilevat?
Ei sellaisesta puolustajat varmaankaan hirveästi tykkää. En ainakaan itse tykkäisi.
Yllä oleva on täysin minun arviointini olemassa olevien tietojen perusteella.

Käyttäjän MartinGlantz1 kuva
Martin Glantz Vastaus kommenttiin #97

Eikö sinua kiinnosta, kuka on ottanut kiinni ja kenet? Slovjanskin nykyistä pormestaria ei ole valittu vaaleilla eikä Venäjä-mielisillä ole Slovjanskissa mitään "puolustettavaa", koska heitä ei oikeasti edes uhkaa mikään.

Eikä varmaan Saksankaan media tiedä, missä mennään?

http://www.dw.de/ban-demands-that-separatists-in-u...

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

Ellei Hellevig leikkisi noin vakavalla asialla, koko juttua voisi pitää todella huvittavana ja tökerönä pilana. Sen läpi paistaa muutama asia erittäin selkeästi.

Ensinnäkin, Hellvigin lupaama case on surkea, ei sillä ole mitään mahdollisuuksia voittaa oikeudenkäynnissä. Emme ole Venäjällä, jossa oikeuslaitos on valtionhallinnon käsivarren jatke. Jos hänen firmansa ajaa Venäjällä noin heikkoja asioita, täytyy vain ihmetellä.

Toiseksi, on täysin selkeää, ettei lopputulos ole tavoite, vaan oikeuden päätöksestä lähdetään rummuttamaan oikeuslaitoksen fasismi-luonnetta ja sitä, miten oikeuslaitos kohtelee venäläisiä huonosti Suomessa.

Kolmanneksi, kaikki tämä mahtava propaganda ja sekoilu on puhtaasti neuvostotyyppistä vihanlietsontaa, jonka tavoitteena on luoda "edellytykset" Venäjän federaation perustuslain 61 artiklan 2-kohdan toimille eli sille, että Venäjä on luvannut taata kansalaisilleen (citizen) suojan ja tuen ulkomailla.

Edellisestä voi todeta, että kaikki tuollainen väite on puhdasta fuulaa, sillä Venäjän federaation perustuslaki ei ole kansainvälistä oikeutta luovaa. Venäjällä ei ole mitään oikeutta ns. puolustaa ulkomailla edes omia kansalaisiaan, venäjänkielisistä puhumattakaan - ja kaiken lisäksi täysin riippumatta siitä, tahtovatko nämä ihmiset itseään puolustettavan vai ei. Itse asiassa kansainvälinen oikeus lähtee täysin päinvastaisisesta lähtökohdasta.

Elisabeth Rehn on puhunut asiallisesti ja tapansa mukaan lämpimästi. On silkaa vihapuhetta ja panettelua väittää hänen syyllistyvän siinä rikokseen. Mutta ilmeisesti tämä blogisti on oppi-isänsä Riidankylväjän neuvon mukaisesti siirtynyt täysin sille 20-80 -linjalle.

Mitä mukavinta päivän jatkoa meille kaikille.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Nämä pakkomielteiset amerikan vihaajat ovat valmiita lyöttäytymään vaikka uudestisyntyneen Hitlerin tai vaikkapa saatanan itsensä puolelle niinkauan kuin se on amerikkaa vastaan.

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Ennen oltiin täysin rähmällään itään. Viimeiset 25-vuotta on oltu täysin rähmällään länteen.

Mitäs jos seisottaisiin joskus suorana. Ei taida lampailta onnistua!

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Antti puki asian hyvin. Kuten yllä totesin tasa-arvosta pitäisi lähteä. Tasa-arvosta ja totuudesta. Veritas.

Jukka Mäkinen

Ei Rehnillä ole aikaa vihata venäläisiä, kun pitää ruotsittaa ensin omat musikkansa.
http://www.youtube.com/watch?v=tJad_j6THY4

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Oliko toi joku Pirkka-Pekka Peteliuksen sketsi vai mikä? Tosi huvittava :)

Käyttäjän PaananenLudmila kuva
Paananen Ludmila

Suomessa asuvana venäjänkielisenä olen sama mieltä Rehnin kanssa että tietyt täällä asuvat venäläiset (se viides kolonna) voivat olla todellinen uhka. Se nähty kun täällä jostain syystä olleitä venäläisiä äitejä eivät tulleet toimeen lastensuojelun kanssa. He nostaneet ison metelin, pyytäneet putinia apuun ja heillä on kaksoiskansalaisuus. Hellvegin toimia en ymmärrä lainkaan. Mies joka tekee bisneksia venäjän puolella haukkuu kotimaata jossa käänteessä. Samoin koko verkkomedian on ultra-vasemmistolaiset stalinistit ja putinistit. Heidän pääasiana haukkua omaa kotimaata, ylistäen venäjää ja poh.koreaa. menkää hyvä ihmiset sinne asumaan pysyvästi ja vaihtakaa kansalaisuutenne - saate rauhassa rakentaa neukku-2 ja ottakaa näitiä evgenijat ym. mukaan

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

On hyvä nähdä ero siinä keneen haukku kohdistetaan. Kotimaata ei kai kukaan hauku??? Sen päättäjät sen sijaan ovatkin eri asia eikö niin?

European Union = Soviet Union 2.0

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

Jarmo Nevalainen 27.4.2014 14:48. Minusta pitäisi puhua kritiikistä. Asiallista kritiikkiä voi kohdistaa kotimaisiin ja ulkomaisiin päättäjiin ja asioihin, kun asiaa on. Tässä blogissa esille tuotua täysin asiantonta haukkumista tai kritiikkiä ymmärrän vain propagandan pohjalta.

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen Vastaus kommenttiin #35

Asiallinen kritiikki.....

Veikko olet varmaan tietoinen Ylen törkeästä ja syrjivästä toiminnasta vaalien alla???

Ylen hallintoneuvosto päätti että eduskunnan ulkopuolisia puolueita ei päästeätä suoraan tv-lähetykseen yhtä aikaa eduskuntapuolueiden kanssa.

Kuten itse edellä esitin. Jokaisen kannatta lukea Rehnin sanat ja vaihtaa venäläisten paikalle homot/lesbot, pakolaiset/maahanmuuttajat tjms. Nousisiko äläkkä??

Rehn on Natohaukka sitä ei voi kukaan kieltää. Hänen puoluetoverina Carl Haglund menee vielä pitemälle kun hän sanoo "Asiat muuttuvat sinä päivänä, kun johto sanoo, että meidän pitää liittyä Natoon. Se on hyvin ilmeistä"

Tässä on nyt kyse ihan jostain muusta kun Suomen venäläisistä...

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi Vastaus kommenttiin #38

Jarmo Nevalainen 27.4.2014 15:04. Suomen valtionhallinto, suuret yhtiöt, oikeuslaitos (paremminkin tuomiolaitos) ... monet muut tahot syrjivät ja heihin voi kohdistaa vahvaakin kritiikkiä aiheellisesti.

Uusien puolueiden on lähes mahdotonta päästä esille. Tosin niillä on monesti sangen sekava seurakunta ehdokkaina, otetaan esimerkiksi vaikkapa Itsenäisyyspuolue. Käytännössä kaikki paneelit ym., joissa on enemmän kuin 3 henkeä, ovat liian suuria. Ei niissä asiaan päästä kunnolla pureutumaan.

Rehnin sanoissa en näe mitään vihapuhetta, vaikka venäläisten paikalle laitettaisiin joitain muita kansanryhmiä. Äläkän voivat nostaa vain ne, jotka uskovat hyötyvänsä siitä. Propagandaa on aina levitetty ja tullaan levittämään.

Minusta puheet natohaukoista ja -kyyhkyistä ovat täysin turhanpäiväisiä. Jos jotain kannattaa, ei ole haukka. Jos jotain vastustaa, ei ole kyyhkynen. Mielestäni olisi jo aika puhua Natostakin ihan asiana ja argumentoida asiaperusteilla, ei tunteilla. En ole koskaan ottanut julkisesti kantaa Naton puolesta tai sitä vastaan. Minusta se on Suomen turvallisuuskysymys ja sitä pitää tarkastella tässä kontekstissa.

Vastaavasti Karjalan palautus on ihmisoikeus ja kansainvälisen oikeuden kysymys, jota tulee tarkastella tästä näkökulmasta. Win-win on sangen merkittävä lisäominaisuus, jonka haluan tuoda repivän propagandan sijasta esille.

Haglund sanoi kerrankin totuuden. Juuri täsmälleen niin käy. Kun valtionhallinto sanoo, että Suomen pitää liittyä Natoon, kansan enemmistö on samaa mieltä. Aivan samoin, kun valtionhallinto sanoo, että Suomen pitää saada pakkoluovutetut alueet takaisin ja restituutio pitää toteuttaa, nykyinen reilu 40 % kannatus nousee selvästi yli 50 prosentin.

Siitä olemme samaa mieltä, että tässä on kyse ihan jostain muusta kuin Suomen venäläisistä. Tosin luultavasti emme ole samaa mieltä siitä, mistä on kyse. Otin kantaa siihen, mistä tässä todellisuudessa on kyse aikaisemmin.

Käyttäjän PaananenLudmila kuva
Paananen Ludmila

tässä putin oman tulliliiton kautta haluaa koota takasin NL-2
EI KIITOS.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Kiitos Ludmila, siis vahvistat sen, että Elisabeth Rehnin nimenomaan viestitti, että venäläisvähemmistö on uhka. Sinäkin olet sitä mieltä. Mutta, kas kun on rikos Suomessa sellaista julkisesti väittää.

Käyttäjän PaananenLudmila kuva
Paananen Ludmila

ymmärsin väärin minun viestini.

Kalevi Wahrman

Haluatko VAIHTOEHTOISTA tietoa?

Lähetä sähköposti: kalevi.wahrman@pp.inet.fi

Saan useiden listojen ja purkkien postia joita välitän tekemilleni listoille
jonkinverran valikoiden. Periaatteena on välittää tietoa jota ei "hesari"
julkaise, tai ainakin syventää sitä. Osoitteita tulee minulle lähetyteistä
posteista ja pyynnöistä liittää postitulistaani.
Uusin ja täydennän ehtiessäni listoja. Pyynnöstä poistan
osoitteen listalta.
Listoillani on laaja kirjo ihmisiä jotka eri
syistä tarvitsevat/haluavat vaihtoehtoista tietoa.
Terveisin
Kalevi Wahrman
Leipurinmäki 2 B 06650 Hamari
puh. 040 5523099

Markku Ollikainen

Varsinkin jos on bisnes Venäjällä, tulee osoittautua tavalla ja toisella yhteistyökykyiseksi Venäjän valtion kanssa.

Uskon, että Jon Hellevig on julkisella esiintymisellään jo saanut todistettua uskottavuutensa Venäjän viranomaisille, ja näin osoitettua sopivuutensa Venäjän bisnekseen.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Onko Hellevig ilmoittanut asiasta jo Moskovaan?

Aslak Koivuila

Muistan kun taannoinen lapsi asia oli kuumimmillaan, vaahtosi venäläisäiti TVssä " nyt tulee ydinsota".
Aika hyvin he ovat tuon herrakansa menttaliteetin imeneet selkärankaansa.
Jos mikä tahansa kritiikki on tulkittavissa kohdistuvan johonkin kansanosaksi luokiteltavaan, lähtee näitä kanteluita. Kiitos Kalske ja Ilman!

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Aslak, ei ole kysessä "mikä tahansa kritiikki" vaan kovan luokan vihapuhe.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Veikkaan, ettei kannettasi oteta käsittelyyn.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig Vastaus kommenttiin #45

Juha, uskon, että veikkauksesi osuu oikeaan, koska kyllä tämä suomalainen eliitti suojelee toinen toistaan. Monessa he ovat lain yläpuolella ja varsinkin tällaisessa asiassa kun joku heistä osallistuu NATO propaganda talkoisiin.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Hellevig valitsi hyvän ajankohdan ylistää putinismia:

1) Suomessa vietetään veteraanipäivää.
2) Venäjä on lennättänyt sotakoneitaan Ukrainan ilmatilassa.
3) Itä-Ukrainan höyrypäisimmät "putinistit" ovat kaapanneet ryhmän ETYJ:n kv. tarkkalijoita.
4) Seuraavia Venäjä-pakotteita hiotaan jo.
5) On kiire kiihottaa Suomeen muuttaneita fiksuja venäläisiä YK-rauhanlähetin Elisabeth Rehnin kustannuksella, jottei kukaan pohtisi Venäjän aiheuttaman kriisin todellisia vaikuttimia: Imperiumin palautusta.
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4274...
ja
http://erkkitoivanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/4242...

Voiko Venäjän kehittämä kriisi vaikuttaa kielteisesti Jan Hellevigin busineksiin Venäjällä?

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

USA:n ja EU:n masinoiman vallankaappauksen tuloksena syntynyt Ukrainan kriisi ja Venäjän vastainen propaganda ja pakotteet on uhka minun kaltaisen yhtiöni liiketoiminnalle Venäjällä,ilman muuta. Siksihän minulla on tosi hyvä syy niitä vastustaa. Mutta, on Seppo sinullakin, koska tämä tilanne aiheuttaa aivan valtavan riskin Suomen taloudelle, sen itsenäisyydelle ja kansalaisten hyvinvoinnille. En voi ymmärtää, että riemuitset sillä, että Kokoomus tuohoaa maamme.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Jos tässä nyt jotakuta pitäisi moittia, niin kai se on Putin, jonka puheet Rehn otti tosissaan. Ellei kirjoittaja leimaa Putinia valehtelijaksi, Rehnin puheissa on ennustearvoa.

Vihapuhe on kyllä tässä tapauksessa täyttä puppua, kuten useimmiten kun sitä termiä käytetään.

Kirjoittaja näyttää nyt puhuvan oman konsulttifirmansa menestyksen nimissä.

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

Ei totuuden puhuminen rikos ole. Yksittäinen venäläinen henkilö ei ole uhka Suomelle eikä suomalaisille. Venäläiset ovat pohjimmiltaan hienoja ihmisiä mutta Putinin hallinto on se joka uhan luo.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Jouni, näin on, mutta Rehn suoraan sanoi, että venäläisväestö kokonaisuudessaan on Suomelle turvallisuusuhka.

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

Venäläisväestö on uhka ellei venäläisistä ole pidetty riittävän hyvää huolta, niin hyvää ettei putinistisen hallinnon agitaatiot siihen pure. Yksittäinen venäläinen ei, kuten sanoin, ole uhka mutta venäläisillä on vaarallinen heikkous uskoa kaikkea mitä Moskova julistaa ainoana totuutena. Sama heikkous esiintyy myös joissakin Venäjään kallellaan olevissa henkilöissä jotka eivät ole huomanneet palvovansa hallintoa jonka suurin tehtävä on varallisuuden ja voiman keskittäminen harvain käsiin.

Käyttäjän MattiPirkola kuva
Matti Pirkola

Kyseessä lienee mielenkiintoinen opportunismin ilmentymä, jolla uskoakseni on kytkös Hellevigin venäläisen yhtiön menestymisen mahdollisuuksiin Venäjällä. Erikoista asiassa on se, että Hellevig tekee tutkintapyynnön tietäen itsekin, ettei moisella ole mitään menestymisen mahdollisuuksia oikeusvaltiossa. Ei ole kuitenkaan epäilystäkään siitä etteikö Hellevigin kommentteja noteerattaisi tyydytyksellä FSB:ssä ja jopa Kremlissä.

Jotenkin näistä Hellevigin ja myös Johan Bäckmanin retoriikasta tulee usein mieleen yhtäläisyydet Terijoen hallituksen julistuksen kanssa...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Bäckman nyt kopioi aivan tietoisesti sitä fraseologiaa nimittäen ulkoministeriämmekin "erkkolaiseksi fasistiksi" j.n.e.

Hänellä on varmaan hyvin hauskaa, kun kieli poskessa kirjoittelee niitä pakinoitaan, jotka Venäjällä menevät täydestä.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Ei nyt sotketa Bäckmania ja Erkkoa tähän asiaan.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Myös Jyrki Katainen vetää samasta narusta, mutta ymmärtää esittää asian ovelasti toisin kuin suorasukainen Rehn.

http://yle.fi/uutiset/katainen_suomen_kannattaisi_...
"Pääministeri muistutti, että Venäjä on ilmoittanut olevansa valmis omien kansalaistensa puolustamiseen myös maan rajojen ulkopuolella.
– Tämä on niin vakava asia, että se pitää keskustella avoimesti läpi, Katainen totesi."

Erkki Krogerus

Tämä on jo aikamoista hysteriaa. Rehn puhui aivan asiaa. Suomessa on unohdettu yksi asia. Ketä kukakin palvelee. Ennen oli Neuvostoliitto, johon poliitikot olivat kumarassa päin ja nyt se näyttää oleven EU. Suomalaiset poliitikot eivät ole vieläkään selkä suorassa.

Jon Hellevigin busineksille on etu, että hän provosoituu erään harvinaisen suomalaisen poliitikon puheista, joka on selkä suorassa oleva poliitikko, joka on vielä vähemmistön edustaja.

Käyttäjän SimonWahlroos1 kuva
Simon Wahlroos

Ei mene nyt läpi JHn vihapuhesyytös, sillä vain poliittisesti globalistien uuskolonialistista valtaa kansallisuusmielisyydellään uhkaavat "vihapuhujat" tuomitaan pienimmästäkin lipsautuksesta, jotta heidät saadaan ruotuun eli lopettamaan oman kansallisen viiteryhmänsä puolustaminen uuskolonialisteilta.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Hellevig mukaan:
USA:n ja EU:n masinoiman vallankaappauksen tuloksena syntynyt Ukrainan kriisi jne

Minun maalaisjärkeeni ei mahdu se, että venäläismielisten mukaan vallanvaihtoon johtaneet syyt ovat USA:sta ja EU:sta lähtöisin. Eikö heidän mielestään maan raju korruptio ja presidentin ja hänen lähipiirinsä taloudelliset "varkaudet" ole millään lailla vaikuttaneet ukrainalaisten mielipiteisiin. Muistan lukeneeni jostain, että maasta on kadonnut miljardeja ulkomaille ja presidentin ja hänen lähipiirinsä taskuun.
Onhan täysin mahdotonta, että presidentin ja muiden valtaapitäneiden tuloilla luodaan sellaista kerskakulutusta ja suuria omaisuuksia, kuin julki on tullut. Köyhät ukrainalaiset ovat tämän maksaneet ja ei ole mikään ihme, että tähän halutaan muutosta.

En jaksa ymmärtää, miten näiden Hellevigien ja Bäckmannin kantti kestää noita mielipiteitään julkisesti esittää. Olisi mielenkiintoista tietää mitä heidän mielessään todellisuudessa liikkuu. Kaippa oma etu omantunnon ja oikeudenmukaisuuden vaatimukset voittavat!

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

jouko viitala 27.4.2014 21:29. Putinhan näyttää oivaa esimerkkiä. Hänen puheensa, Riidankylväjän ja tämän blogistin puheet, eleet ja mahtipontisuus ovat samanalaisia. Lisäksi Putin on kenties maailman rikkain ihminen. Björn Wahlroos sanoi, että hänen omaisuutensa on noin 120 mrd. euroa. Ei ihan vähän.

Joillekin oma etu on paljon tärkeämpi kuin maan tai maailman turvallisuus. Tällaisia erittäin narsistisia oman edun tavoittelijoita on aina ollut ja tulee olemaan.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Taitaa olla Wahlroos kateellinen.

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

Jon Hellevig 27.4.2014 21:58. Onko vastauksesi Viitalalle tulkittavissa siten, että myönnät Putinin ottaneen 120 mrd. euroa korruptiorahaa?

Enpä usko, että Wahlroos on kateellinen sellaiselle henkilölle, joka rikollisesti ja väkivallan avulla on haalinut omaisuutensa. Hän voi ehkä kadehtia Roctshildia ja kumppaneita, mutta tuskin Putinin kaltaista korruptiorahojen kerääjää.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Veikko, miksi vain 120 miljardia? Putinhan omistaa koko Venäjän ja salaisen bulvaanin kautta vielä 50% USA:n keskuspankista, Federal Reservistä. Ja kuulemma vielä El Doradon kätketyt kultaaarteet, jotka KGB löysi 1970-luvulla. Ihan totta, netissä oli juttu, jossa näin sanottiin.

Käyttäjän karjala kuva
Veikko Saksi

Jon Hellevig 27.4.2014 22:02. Ehkäpä sinä uskot näihin kertomuksiin. Et kuitenkaan ole kieltänyt Putinin korruptiorahoja. Ja vähän vaikea niitä on kieltääkään. Lopullinen määrä vain on epäselvä, luonnollisesti.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Näköjään Hellevigillä ei tästä aiheesta "kykyä" asialliseen keskusteluun!
Venäjän ja entisten neuvostotasavaltojen valtaa pitävien korruptio ja oman edun tavoittelu ei todellakaan ole vitsin aihe.

Lukemattomat ovat ne miljardit, jotka tällä tavalla ovat omistajiaan vaihtaneet. Kovin monen elämää niilläkin olisi voinut helpottaa! Tai ehkä meidän pitäisi esimerkiksi Putinilta ottaa oppia siitä, miten pienillä tuloilla voidaan suuri omaisuus hankkia. Alle 100 000 tuhannen euron palkasta kerrytetään miljardien varallisuus, todella taitavaa!

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Jarno, en tiedä kenen joukoissa seisot, mutta Verkkomediassa oli juttu tuosta aiheesta. Siinä tunnettiin suurta myötäsääliä jenkkejä kohtaan kun Putin on niin katalasti pettänyt NWO:n otsikolla "Venäjä on pettänyt Uuden Maailmanjärjestyksen (New World Order)" http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=10523

Jani Vartia

Verkkomediahan on ihan täys putinisti ja stalinisti ihannointi sivu... Niitten "uutisia" kukaan täyspäinen ota tosissaan

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Eihän sitä juopaa saa muuten syntymään Suomessa asuvien venäläisten ja kantasuomalaisten välille, kuin yrittämällä lyödä kiilaa siihen väliin. Jos sitten tämä juopa saataisiin aikaan, sitten voidaan siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Suurin osa Suomessa asuvista venäläisistä tuntuu olevan tyytyväisiä täällä oloon ja elämiseen, eivätkä he halua sekaantua tämän kaltaisiin riidan kylvämisiin. Kenenhähän etu olisi, jos kantasuomalaiset ja venäjän suomalaiset saataisiin riitoihin ?

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Ei kenenkään etu tietenkään, eikä varmaan kukaan sitä tahdo, mutta Kokoomus, RKP ja muut intohimoiset NATO-ideologit tahtovat pelotella venäläisvähemmistöllä käännyttääkseen suomalaiset NATO:n kannalle. Härskiä peliä

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Näinhän ihmisryhmiä ja heidän välejään käytetään politiikan välineinä. Hemmo Johan + kaverit ja jon kirjottelevat jatkuvasti soopaa. Kun toiset vastaavat ja ovat erimieltä, kiivailevat. He huutavat yhteenääneen, katsokaa venäläisvastaisuutta. Taas kirjoitetaan ja jatketaan tätä myyräntyötä. Jos oikeasti jotain saadaan aikaan, kenenköhän eduksi se menee.
Ei ainakaan meidän, eikä suomessa asuvien venäläisten. Minäkin sentään päivittäin työskentelen näiden ihmisten kanssa.

Heh ei voi muuta sanoa kuin.

Eläköön IPU saitte hienon ehdokkaan vallanhimonne rakentajaksi!! Loistavaa. Mutta kyllä demokratian pitää kestää tommoset.

Laura Bergh

Niin, itse uskon että kaikenlaiset vihapuheet pitää saada loppumaan. Ehkä Ukrainassa voitaisiin edetä niitä teitä pitkin joita täällä https://www.youtube.com/watch?v=eam1VImYHPg videossa minusta hyvin asiallisesti viitoitetaan.

On kai sentään niin, että Ukrainassa on myös jotakin, jonka ympärille voivat rakentaa sovusssa. Itse oletan, että jos milloinkaan aiotaan edistyä, olisi kättä ojennettava molemmin puolin. Kai Eva Rehnkin hyväksyisi ne toimet joihin tuossa videossa vihjataan. Eihän Rehn - tunnettu rauhan neuvottelija - toivo mitään uutta Srebrenican kaltaista tilannetta tai Jugoslavian hajoamissotien uusiutumista.

Mutta sinä Jon tietysti kirjoitit sen, josta jo kerroit.

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Laura, kiitos youtube linkistä. Oli mielenkiintoinen

Käyttäjän MartinGlantz1 kuva
Martin Glantz
Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Rehn: "– Pelkään sitä, että tulee jonkinmoista vastakkainasettelua Suomen kansalaisten ja täällä asuvien venäläisten välillä. Hyvässä yhteistyössä olemme olleet ja ilman minkäänlaista kränää. Jos tässä jollakin lailla vaikeutuu suhteet, niin se on täällä sisältä päin sen kaltainen uhka, jota en todellakaan halua nähdä."

Tätä ei voi kylläkään tulkita niin, että venäläiset olisivat aloitteentekijöitä. Miksi venäläiset aloittaisivat mitään konfliktia täällä, ja millainen se konflikti olisi? Tuskin ainakaan mitään separatismiliikettä Ukrainan tapaan?

Eli millä perusteella venäläiset olisivat aloitteentekijöitä (kuten tutkintapyyntösi väittää)?

Käyttäjän JonHellevig1 kuva
Jon Hellevig

Kyllä Rehn teki selväksi, että hän sanoi, että venäläisväestö on tällainen uhka

Toimituksen poiminnat