Jon Hellevig - Eurovaalit 2014 Itsenäisyys on fiksu vaihtoehto

Kaikki blogit puheenaiheesta Vastarintaliike

Virallinen Suomi unohti terrori-iskun uhrit ja antoi areenan radikaaleille

 

Turussa natsit osoittivat mieltä ja natseja vastaan osoitettiin mieltä. Joku perussuomalainen kävi kukittamassa aurajoen mullikuoron mylviessä ja yleisesti väki näytti lähinnä olevan pussikaljoittelemassa. Vastarintaliikkeen roskajoukko masinoi kansainvälisen kaartin paikalle ja kotimaan hurut tuntuivat olevan Turussa oikein kattavasti edustettuina. 

Miten Turun kaupungin virallinen uhreja kunnioittava muistotilaisuus menikään? Eihän tällaista päivää ole voitu jättää natsien ja natsien vastustajien temmellyskentäksi? 

Itsenäisyyspäivän Helsingin soihtukulkueen ihannointi on ollut pelottavaa

Itsenäisyyspäivän soihtukulkue Helsingin keskustassa on herättänyt aiheellisesti keskustelua. 

Äärioikeistolaisuutta ihannoivia mielipiteitä on perusteltu muun muassa isänmaallisuudella. Minusta kyse ei ole kuitenkaan rakkaudesta isänmaahan, vaan nationalistisesta vihan, pelon ja ennakkoluulojen lietsonnasta, jotka ovat vaatineet jo virallisen kuolonuhrinkin.

Itsenäisyyspäivän Helsingin soihtukulkueen ihannointi sosiaalisessa mediassa on ollut hämmentävän huolestuttavaa. 

Vastarintaliike kiellettiin käräjäoikeudessa

Hyvä päätös, kyllä oikeus toimii.

Periaatteestahan tämä tapaus käy, sillä vaikeaahan tuota on tosiasiassa kieltää, kyllä ne silti varmaan touhujaan jatkavat.

Hyvä signaali kuitenkin, ettei natsjea Suomessa suvaita.

Oikeudenkäynti Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lopettamiseksi

Tänään alkoi Pirkanmaan käräjäoikeudessa oikeudenkäynti vastarintaliikkeen lopettamiseksi.

Poliisihallitus yrittää lopettaa tuon yhdistyksen toiminnan. Pitkään aikaan ei ole Suomessa tällaista keinoa käytetty, 70-luvulla taisi Siitoin porukoineen saada kiellon.

Tämä surullisenkuuluisa Jesse Torniainenkin oli näemmä paikalla, ja tämä asema-aukion pahoinpitely oli ilmeisesti se laukaiseva tekijä, kun tähän prosessiin lähdettiin.

Lakkauttaako oikeus Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen Suomesta?

Perus- ja ihmisoikeusjuttujen asianajajana tunnetuksi tullut OTL Markku Fredman ajaa Pirkanmaan käräjäoikeudessa poliisihallituksen kannetta jonka tarkoituksena on kieltää Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toiminta Suomessa.

Emme hyväksyneet väkivaltaa silloin, emme hyväksy väkivaltaa nyt

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen jäsen – natsi, jos niin haluatte sanoa – pahoinpideltiin eilisen marssin yhteydessä. Tapahtumien kulku ei ole aivan selvä, mutta eräiden tietojen mukaan pahoinpitely on tapahtunut osin poliisiautossa, johon sekä uhri että tekijä päätyivät yhtä aikaa.

Viimeisten tietojen mukaan vaikuttaa siltä, että tämänkertaisella pahoinpitelyn uhrilla oli parempi tuuri kuin Jimi Karttusella, ja hän selviää sairaalareissulla.

Miten suomalainen voi olla kansallissosialisti?

Vastarintaliikkeen ja Soldiers Of Odin miehet ovat kertoneet haastatteluissa omaksi vakaumuksekseen kansallissosialismin. Vastarintaliikkeen tavoitteisiin kuuluu kansallissosialistisen, rodullisesti yhtenäisen pohjoisen valtakunnan luominen.

Kansallissosialistinen aate on hyvin syvälle rotuun ja arjalaiseen verenperintöön kytkeytyvä aate. Ovatko kansallissosialistit tutustuneet siihen, mitä kansallissosialismi sanoo suomalaisista?

Perussuomalaista maineenhallintaa

 

Kuluneella viikolla lukemattomat perussuomalaiset Puheenvuorossa ja Facebookissa ovat olleet hyvin närkästyneitä, kun  perussuomalaisten nuivaa siipeä on nimitelty äärioikeistolaiseksi tai kun Olli Immosta on leimattu uusnatsiksi. 

Kas kummaa, tänään hyvin monet samat henkilöt puolustelevat Vastarintaliikkeen tekemää Jyväskylän väkivaltaa mitä kummallisimmin ajatuskuperkeikoin. Tämä tapaus tuli perusuomalaisille erittäin epäedulliseen aikaan ja siitä on ollut heille huomattavaa päänvaivaa.

Poliittiset sotahuudot tavoittivat katujoukot

Kansanedustaja Olli Immosen poliittiset sotahuudot tavoittivat tänään katujoukot kotikaupungissani Jyväskylässä. Oulussa sama jengi puolestaan partioi kadulla. 

 

Natsien hyökkäys Tukholman Kärrtorpissa päättyi nolosti

Eilen sunnuntaina pulloin, kepein ja hätäsoihduin aseistautuneet Vastarintaliikkeen maahanmuuttokriitikot hyökkäsivät antirasistisen mielenosoituksen kimppuun Tukholman Kärrtorpissa.

Kuvat ja videot  hyökkäyksestä levisivät nopeasti sosiaalisessa mediassa, eikä tapahtumien kulussa ole mitään epäselvää.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä